Espanjan auringon alla
- (Pertti Koponen-Fuengirola, Espanja 05.12.2009)
Espanjan auringon alla
Hola, kuten espanjalaiset tapaavat sanoa tervehtiessään. Aurinko paistaa ja kolme viikkoa on kulunut Espanjan kamaralle astumisesta.
Moni varmaan ihmettelee miten vanha maalaispoika on näin kauaksi lähtenyt? Perheen elämäntilanne vaati muutosta ja nykyisillä sähköisillä yhteyksillä työnteko kauempaakin on mahdollista. Tietysti työnantajan myötämielinen suhtautuminen helpotti asiaa kummasti. Ja täällä ollaan. Tavoitteena on palata tammikuun 3. päivänä takaisin “ruotuun” ja kun sopivasti Futuran edustuksen harjoitukset alkavat 4. päivä niin aikatauluhan on mitä sopivin.
Pitkät työpäivät – pitkät harjoitusillat
Työpäiväni aloitan “etäkonttorilla” klo 7.00 paikallista aikaa, joten makoiluun ei täällä(kään) ole aikaa. Yleensä päivisin paistaa aurinko, sadepäiviäkin on tosin mukaan sopinut, mutta sisälle se ei valitettavasti paista eikä tosin onneksi sadakkaan. Olen yrittänyt pitää ns. “ruokatunnin” keskipäivällä ja tehdä sen päiväkävelyn merkeissä koiran kanssa. Meren rannalla kävely auringon paistaessa ja yleislämpötilan ollessa +20 asteen tienoilla on todella virkistävää. Valoa ja lämpöä, sitähän täältä ihmiset paljon hakevat Suomen kaamosaikaan.
Työpäiväni venähtää useimmiten lähemmäksi iltaseitsemää, jolloin pitää jo alkaa sonnustautumaan paikallisen jalkapallojoukkueen harjoituksiin. Joukkueen kumirouheinen kotikenttä sijaitsee alle 100 metrin päässä “kodistani”. Joukkue on nuorehko amatöörijoukkue ja nimeltään UD Fuengirola Los Boliches. Se pelaa Andalusian 1a senioreiden sarjaa lohkossa 3. Tällä hetkellä joukkueen sarjasijoitus on 7. ja “kevätkierroksella” joukkue tarvitsisi voittoputken, jotta paikka kolmen parhaan joukkoon ja nousuhaaveet säilyisivät elossa. Joukkueen fyysisen puolen valmentajana on osaava ranskalainen Frederick (43 v), joka on ollut Espanjassa jo v. -91 alkaen. Hän on toiminut nuorisopuolen valmentajana mm. Málaga CF:ssä ja koska hän on ammattivalmentaja, on hänellä myös yksilövalmennettavia mm. yksi Espanjan tulevaisuuden lupauksista tenniksessä. Hänen vetämiä kuntotreenejä on ollut kiva seurata ja todeta, että aina oppii uutta.
Harjoituksien kesto on normaalisti 1½-2 tuntia, joten kello lähentelee 22.30 kun viimeisimmät alkavat lopetella. Kentällä pidettävä ns. “baari” on auki loppuun asti ja ohikulkijat, pelaajat, valmentajat voivat vielä virkistäytyä nauttimalla juomia tai pientä purtavaa ennen kotiin menoa.
Teemu Pukki ja Tuomo Turunen – kaverukset Kotkasta
Mitäpä olisi käynti Espanjassa ilman La Liga-ottelu näkemistä (oikeammin se on nykyään BBV-Liga, sponsorin mukaan nimettynä)? Pari viikkoa sitten kävin katsomassa Málaga CF – Real Zaragoza ottelun. Se päättyi tasaväkisen väännön jälkeen 1-1 ja mieleenpainuvinta katsomossa oli yleisön mukana eläminen ja reagointi tuomarin vihellyksiin tai vastapuolen pelaajien “filmaamisiin”. Kansa ei enää loppupelistä istunut paikoillaan vaan kaikki seisoivat. Huutoa ja vihellystä riitti.
Seuraavana viikonloppuna pelasi Málaga CF vierasottelunsa n. 200 km päässä Sevillassa Estadio Ramón Sánchez Pizjuánilla. Sevillan sijoitus ennen ottelua oli liigassa 3. ja Málaga CF oli valloittanut häntäpään. Tärkeä koitos molemmille.
Ajelin vuokra-autolla vuorten yli Sevillaan ja kävin samalla matkalla haastattelemassa Sevilla ammattilaista Teemu Pukkia ja hänen vieraanaan ollutta nykyisin IFK Göteborgia edustavaa Tuomo Turusta. Molemmathan ovat alkuperältään Kotkasta (tosin Tuomo on syntynyt Kuopiossa), samasta paikasta, josta monivuotinen joukkueenjohtajani ja hyvä ystäväni Haapasalon Mikakin on kotoisin. Mikan hyvällä avustuksella haastattelu ja yhteys Teemuunkin onnistui mainiosti. Palaan tuon haastattelun sisältöön erillisessä kirjoituksessani.

Teemu & Tuomo ja yhteinen nimittäjä
Málaga CF:llä oli homma hanskassa Sevillan lähes täyden katsomon edessä. Se johti ottelua jo 0-2 ja näytti siltä, että Malaga korjaa tärkeät pisteet matkaansa. Mutta mitä vielä. Kaikki muuttui Malagan maalivahdin Munúan virheen seurauksena. Munúa ei huolehtinut maalivahdin tärkeästä alueesta – 5 metrin alueesta. Sevillan kulmapotkussa Munúa sijoittui 2,5 metriä irti maaliviivasta ja hänen aikeensa oli pitää oma alueensa mutta kävikin päinvastoin. Kulmapotkun lähtiessä hän teki pienen liikkeen ulospäin, peruutti sen jälkeen takaisin viivalle ja tilanne oli menetetty. Pallo leijaili juuri viiden metrin rajalle ja se pallo olisi Munúan ollut helppo nyrkkeillä ulos vaara-alueelta tai jopa poimia hyppysiinsä mutta tuloksena olikin Fabianon helposti tekemä Sevillan 1-2 kavennusosuma. Sen jälkeen Sevillalla oli henki päällä. Lisäksi Sevillan valmentaja Jiménez lykkäsi kentälle pitkän Kanouten voittamaan pääpalloja ja siinä hän olikin vahva. Peli päättyi lopulta kotiyleisön buuaus- ja vihellyskonsertin säestämänä tasan 2-2. Tuolla pisteellä Málaga CF pompsahti kolme sijaa ylemmäs taulukossa, jättäen Xerezin peränpitäjäksi.
Viikonloppuna kolme ottelua
Tänään lauantaina (5.12.) pelaa UD Fuengirola Los Boliches kotiottelun klo 17.00 ja huomenna päivällä klo 12.00 tulessa on seuran A-nuoret, jossa mm. viime vuonna Suomen 17-v. maajoukkueessa pelannut Aapi Helvelahti pelaa. A-nuoret pelaavat Andalusian National Ligaa ja sen lohkossa 13 sarjasijoituksella 5. Illalla on sitten viikonlopun kolmas seurattava ottelu ja se pelataan Malagassa. Málaga CF saa vastaansa Osasunan. Näistä otteluita myöhemmin lisää.
PS. Espanja sai eilisessä MM-kisojen lohkoarvonnassa “helpohkon” lohkon. Siitäkös riitti porua televisiossa koko illan. Vai mitä mieltä olette? Espanja, Honduras, Sveitsi ja Chile.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
t. Pertti Koponen






